Skycry ja Recovery juhlivat musavideojulkkareita – katso video haastatteluista!

Gloriassa oli meininki  kohdillaan, kun SkyCry ja Recovery julkaisivat ensimmäiset musiikkivideonsa ja rokkasivat lavalla.

Pääkaupunkiseudun Rock Academysta ponnistaneiden Recoveryn ja SkyCryn ensimmäiset musiikkivideot julkaistiin Gloriassa 9.2. Lähdimme Hattumedian tiimin kanssa haastattelemaan bändejä ja kuvaamaan keikkaa!

Illan aluksi kuultiin bändien taivalta Rock Academyssä seuranneen Mikko Von Hertzenin mietteitä nuorten muusikoiden kehittymisestä. Puheenvuorossaan Mikko kertoi myös, kuinka nuorten kanssa työskentely on vaikuttanut hänen oman musiikkinsa tuottamiseen.

Ensimmäiseksi näimme SkyCryn musiikkivideon Bloodlines. Videon ensinäytöksen jälkeen bändi saapui lavalle soittamaan uusia kappaleitaan. Keikan aikana väkeä saapui jatkuvasti lisää, ja meininki nousi kattoon.

SkyCryn esiintymisen jälkeen valkokangas laskeutui takaisin Recoveryn musiikkivideota Free varten. Recovery veti keikkansa energisesti ja yleisö rokkasi mukana.

Hattumedia tapasi bändit bäkkärillä ennen keikkoja ja kysyi mm. uusista musiikkivideoista. Katso alta video haastatteluista!

 

 

Teksti: Ira Ahlstedt

One thought on “Skycry ja Recovery juhlivat musavideojulkkareita – katso video haastatteluista!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *