Archives

Kulttuuriareena Gloria muuttui tanssin ja hiphopin näyttämöksi

NÄYTTÄMÖ-tapahtuma järjestettiin 7.1.2017 Gloriassa. Tapahtuman tarkoitus oli antaa nouseville artisteille hyvä mahdollisuus päästä näyttämään muille taitojaan. Pääesiintyjinä olivat Kingfish ja Djangomayn, muita hyviä nousevia artisteja olivat mm. Deezydavid, CleanZizou, Vissel, Nizarflow sekä Cavallini. Tanssiryhmissä nähtiin MPM, Reggaeton Mangos, FLASH sekä tanssikoulu Footlightin oppilaita. NÄYTTÄMÖn ohjelma oli monikulttuurisesti rikas, sillä ohjelmaan sisältyi rap-musiikin lisäksi tanssia. Eri tanssiryhmillä […]

Read more

Pöytälätkää, rodeohärkä ja sadan vuoden sankareita – yli 12 000 nuorta saapui nauttimaan Reaktorin tarjonnasta

Helsingissä etsittiin viime viikolla uusia harrastuksia ja elämyksiä, kun nuorten talvilomatapahtuma Reaktori valtasi Messukeskuksen. Keskiviikosta perjantaihin kestäneessä ilmaisessa tapahtumassa vieraili tänä vuonna yli 12 000 nuorta. Reaktorin liki 50 näytteilleasettajaa tarjosivat nuorille muun muassa liikuntaa, kädentaitoja ja yhteiskunnallista tekemistä. Messukeskuksessa pääsi muun muassa sinnittelemään rodeohärän selässä, kokeilemaan päähänsä torakkakypärää, pukeutumaan itsenäisen Suomen sankariksi sekä haastattelemaan julkisuuden henkilöitä Nuorten ääni -toimituksen […]

Read more

Uusi kokemus virtual reality -laseilla!

Hattumedia kävi tutustumassa virtual reality -laseihin Pitäjänmäen nuorisotalolla.  Pitäjänmäen nuorisotalo piti 6.2 virtual reality -työpajan, jossa tutustuttiin virtuaalitodellisuuteen. Tapahtumassa pääsi kokeilemaan teknologiaa uudistuneella tavalla, nimittäin virtual reality- laseilla. Lähdimme katsomaan, mitä tämä oikein tarkoittaa! Seurasimme hetken laseja käyttävän nuoren pelin kulkua, jonka jälkeen pääsimme itsekin kokeilemaan. Laitoin lasit päähän ja hämmästyin, kuinka VR-lasit tuntuivat hyvinkin todellisilta ja huijasivatkin aivoja […]

Read more

Tähdet säkenöivät punaisella matolla – katso HattuMedian videot Emma-gaalasta

Viime lauantaina Espoon Metro Areenalla juhlittiin Emma-gaalaa, jossa palkittiin vuoden 2016 menestyksekkäimmät suomalaiset musiikintekijät. Illan Emma-kuningattareksi kruunattiin tänä vuonna PMMP-yhtyeestä soolouralle lähtenyt Vesala, joka nappasi itselleen neljä pystiä. Vesala palkittiin gaalassa vuoden naissolistina, ja hänen omaa nimeän kantava ensimmäinen sooloalbuminsa valittiin sekä vuoden pop-albumiksi että vuoden albumiksi. Levyn ensimmäinen sinkku Tequila palkittiin vuoden biisinä. HattuMedia oli paikalla […]

Read more

Tule luomaan taidetta siitä, mistä yleensä vaietaan

Nuorisoasiainkeskuksen uudessa projektissa kannustetaan nuoria kertomaan taiteen keinoin se, mistä heidän on syystä tai toisesta vaikeaa puhua ääneen. Mistä sinä et puhu -teemaan pureudutaan kevään 2017 aikana kaikille avoimissa työpajoissa, joissa muun muassa tanssin, musiikin ja teatterin ammattilaiset auttavat nuoria aiheen käsittelyssä. Ensimmäisen työpajan aiheena on yhteisötanssi, ja se järjestetään Lapinlahden sairaalan auditoriossa tiistaina 7. […]

Read more

HattuMedia etsii riveihinsä musiikkitoimittajia

Haluatko haastattelemaan artisteja keikoille ja backstageille? Palatko halusta päästä oppimaan toimittajan työtä? Ilmoittaudu nyt HattuMedian musiikkitoimittajaksi! HattuMedian musiikkitoimitus on aktivoitumassa viime aikojen hiljaiselon jälkeen. Aloitamme kevään toiminnan suunnittelupalaverilla keskiikkona 1. helmikuuta kello 17 HattuMedian tiloissa Leipätehtaalla. Vanhojen musatoimittajakurssilaisten lisäksi etsimme joukkoomme uusia 15–25-vuotiaita nuoria, jotka haluavat lähteä matkalle kohti musatoimittajuutta. Kevään aikana musatoimittajat pääsevät tekemään […]

Read more

Lyriikan ammattilaiset jakoivat vinkkinsä: “Anna kaiken matskun tulla”

lehtivhvvvvvv

Kuinka hyvät lyriikat syntyvät? Mitä tehdä, jos tekstinkirjoitus junnaa paikoillaan? Kuinka usein valmis kappale lentää viime hetkellä romukoppaan? Muun muassa näihin kysymyksiin saivat vastata lyriikanteon ammattilaiset, Sir Elwoodin hiljaiset värit -yhtyeen Juha Lehti sekä Von Hertzen Brothersista tuttu Mikko Von Hertzen Vantaan Vernissassa marraskuussa pidetyssä Rock Academyn lyriikkatyöpajassa. Muusikot kertoivat tilaisuudesa omista työtavoistaan biisinkirjoittajina sekä […]

Read more

Kiinnostaako musiikkivideon tekeminen?

screen-shot-2016-11-11-at-13-39-25

Onko sinulla biisi, joka kaipaa musiikkivideota? Haluaisitko oppia kuvaamista ja editointia? Tarvitsetko lainaan kameraa tai ohjelmia? Tule Happeen! Hapen Studio 1:stä voit lainata kalustoa monenlaisiin videotuotantoihin, esimerkiksi musiikkivideon tekemiseen. Tiloissamme saat myös opastusta tuotannon kaikkiin vaiheisiin, joten aikaisempaa kokemusta videoiden tekemisestä et tarvitse. Varsinaisen Hapen ollessa remontissa HattuMedia ja Studio 1 majailevat Leipätehtaalla osoitteessa Kaikukatu […]

Read more

Päättäjämiitti 2016 LIVE

SEURAA PÄÄTTÄJÄMIITTIÄ! Päättäjämiitissä mukaan ilmoittautuneet nuoret pääsevät edistämään heille tärkeitä asioita päätöksentekijöiden kanssa! Miitti järjestetään joka kevät, ja se on tilaisuus 13–19-vuotiaille viedä asioita kaupungin päätöksentekoon. Asia voi olla esimerkiksi ajoharjoittelualue mopoileville nuorille tai kouluterveydenhuollon palveluiden parantaminen. Miittiin osallistuu nuoria, päättäjiä ja kaupungin työntekijöitä. Asioita edistetään päättäjämiitissä yhteisen keskustelun kautta. Vuonna 2015 päättäjämiittiin osallistui n. 100 […]

Read more

Leffalabra Hapessa tiistaina 8.3. klo 18-21

leffalabra

Leffalabra on rento tapaamispaikka nuorille elokuvadiggareille ja elokuvan tekemisestä kiinnostuneille. Labran vieraaksi saapuu ohjaaja Amir Escandari, joka näyttää pätkiä ohjaamastaan elokuvasta Tuulensieppaajat (Pixadores). Dokumentti kertoo brasilialaisista katutaiteilijoista, pixadoreista, ja heidän lainsuojattomasta elämästään. Amirilta voi myös kysyä vinkkejä omiin elokuvaprojekteihin. Hän on opiskellut elokuvaohjausta Walesin yliopistossa Newportissa, ja osaa antaa vinkkejä ulkomailla opiskelusta. Tapahtuman järjestää 13-29-vuotiaiden […]

Read more